Ruokahävikin vähentämisellä kunnan omissa toiminnoissa ja koko kunnassa on merkittävä rooli päästöjen vähentämisessä. Kunta vähentää hävikkiä seuraavin keinoin:
- Ruokapalveluissa tehdään säännöllistä hävikin seurantaa.
- Kunnan ruokapalveluissa syntyvä hävikkiruoka myydään tai lahjoitetaan eteenpäin.
- Järjestetään hävikkiruokaviikkoja.
- Edistetään hävikkiruokaa tarjoavan Resq-sovelluksen käyttöä (kaupat ja ravintolat).
- Kannustetaan kuntalaisia vähentämään hävikkiä.
Aiheen ympärille on mahdollista rakentaa erilaisia tapahtumia, tietoiskuja ja kursseja. Järjestämiseen on mahdollista ottaa mukaan myös muita toimijoita, jolloin aiheen ympärille voi rakentua uusia verkostoja ja lisätä yhteisöllisyyttä.