Hyppää sisältöön

Ympäristökasvatusohjelman valmistelu ja käyttöönotto

Eteneminen

Ympäristökasvatusohjelmien luominen varhaiskasvatukseen ja kouluihin edistää niin kasvatus- ja koulutusympäristöjen kuin lasten ja nuorten toimintatapojenkin kehittymistä kestävän kehityksen mukaisiksi. Ympäristöohjelman tulee sisältää monipuolisia toimenpiteitä kestävän kehityksen ja ympäristötietoisuuden edistämiseksi. Ohjelman valmistelun lisäksi sen käyttöönottoa ja toteutusta tulee seurata vaikuttavuuden varmistamiseksi.

Kuvaus

Ympäristökasvatusohjelma huomioi muun muassa ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden ja luontokadon, kestävän ruokajärjestelmän, energiatehokkuuden, kiertotalouden sekä jätteiden vähentämisen ja kierrätyksen niin opetuksen kuin muidenkin käytäntöjen kautta. Ohjelmassa on hyvä huomioida myös kokemusten vaikutus oppimiseen ja toteuttaa ympäristökasvatusta mm. erilaisilla vierailuilla ja tutustumiskäynneillä sekä luonnossa oppimisella (esimerkiksi vähintään yksi vierailu / vuosiluokka).

Ympäristökasvatusohjelman kautta voidaan lisäksi edistää yhteistyötä oppilaiden, opettajien, vanhempien ja mahdollisesti myös muiden alueen toimijoiden kanssa. Ympäristökasvatusohjelma voi olla myös osana varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmaa.

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

Jatkuva
Tietoja päivitetty 12.12.2024