Kunnan monipuolinen ilmastoviestintä lisää tietoisuutta ilmastotyön eri osa-alueista ja motivoi kuntalaisia toimimaan ilmaston hyväksi. Viestinnässä voidaan kertoa mm. kunnan omista hyvistä käytännöistä, kestävistä elämäntavoista, jakaa erilaisia vinkkejä tai osallistaa kuntalaisia erilaisten kampanjoiden ja kilpailujen kautta.
Lisäksi viestintää tulee tehdä erilaisille kohderyhmille, kuten vakiasukkaille, vapaa-ajanasukkaille, koululaisille ja nuorille, kunnan vuokra-asujille tai järjestöille.
Myös viestinnän kanavien tulee olla monipuolisia: viestintää tehdään nettisivujen ja sosiaalisen median lisäksi esimerkiksi tapahtumissa ja messuilla, oppaissa ja lehdissä tai luovilla kampanjoilla.
Monipuolinen kestävän kehityksen viestintä
Eteneminen
Kuvaus
Viestintä kestävyysasioista, esimerkiksi veden- ja energiansäästöstä on tärkeää, jotta kynnys tiedon etsimiseen ja omaksumiseen osaksi arkea olisi mahdollisimman matala. Vinkkien ja toimien tulee olla käytännöllisiä ja tavalliseen arkeen sopivia, jotta ne olisivat motivoivia.
Ideoinnissa ja monipuolisuuden lisäämisessä voi hyödyntää esimerkiksi tekoälyä sekä eri sidosryhmien, kuten nuorten näkemyksiä. Myös viestinnän suunnitelmallisuus viestinnän vuosikellon avulla edistää monipuolisuutta.