Hyppää sisältöön

Korjaus-, lainaus- ja vuokrauspalveluiden edistäminen

Kuva: Aku Mattila Visuals

Eteneminen

Kestävämpi elämäntapa ja kulutuksen vähentäminen edellyttävät toimivia korjaus-, lainaus- ja vuokrauspalveluita, jotta kaikkea ei tarvitse hankkia itse ja tavaroiden käyttöikää voi pidentää. Kunta tukee näiden palveluiden järjestämistä alueellaan ja järjestää mahdollisuuksien mukaan oman tavaralainaamon esimerkiksi kirjastoon. Palveluita kehitetään yhdessä kunnassa toimivien yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa.

Kuvaus

Olemassa olevista palveluista viestiminen on edellytys niiden suosion kasvattamiselle.

Tarve lainaus- sekä vuokraus- ja korjauspalveluille nousi vahvasti esille kesällä 2024 toteutetussa asukas- ja vapaa-ajanasukaskyselyssä. Asukkaat ja vapaa-ajanasukkaat toivovat laajasti erilaisia kiertotalouden palveluita lainauspalveluista kierrätyskeskuksiin.

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

Jatkuva
Tietoja päivitetty 12.12.2024