Hyppää sisältöön

Uusiutuvan energian investointien edistäminen

Kuva: Aku Mattila Visuals

Eteneminen

Uusiutuvan energian hankkeet tuovat kuntaan merkittäviä mahdollisuuksia sekä talouden että puhtaan energian tuotannon lisäämisen näkökulmista. Etenkin isommissa hankkeissa on kuitenkin harkittava tarkkaan niiden sijoittuminen ottaen huomioon luonto- ja ympäristövaikutukset sekä esimerkiksi alueen virkistysarvot.

Kuvaus

Kunta voi tukea uusiutuvan energian hankkeiden sijoittumista alueelleen muun muassa kaavoituksen ja luvituksen kautta. Toiminnan edellytyksenä on kuitenkin riittävän osaamisen ja resurssien varmistamisen kaavoituksessa ja suunnittelussa eri tasoilla. Tämä voi tarkoittaa esim. koulutuksia, verkostoyhteistyötä tai ulkopuolisten asiantuntijoiden hyödyntämistä. Hankkeiden arvioinnissa on tarpeen tehdä yhteistyötä sekä muiden kuntien että alueellisten toimijoiden kanssa, jotta myös hankkeiden yhteisvaikutukset otetaan huomioon.

Yhteenveto ja yhteystiedot

Aikajänne

Jatkuva
Tietoja päivitetty 12.12.2024